Enää alle 20 päivää / Nur noch weniger als 20 Tage

Nyt viedään viimeisiä mun vaihtarivuodesta Saksassa. 17 päivän päästä olen jo YES-seminaarissa Berliinin lähettyvillä kaikkien muiden eurooppalaisten vaihtarien kanssa. En yhtään tiedä, että miten mä tähän asiaan suhtautuisin tai varsinkaan miten siitä sitten kirjoittaisin, mutta halusin joka tapauksessa tehdä fiiliksistäni postauksen vaikka millainen siitä sitten tulisikin. Näitä asioita, hyvästelyjä, mennyttä vuotta ja paluuta kotimaahan tuli mietittyä oikein urakalla edellisviikonlopun Re-Entry -seminaarissa muiden vaihtareiden ja YFUn teamereiden kanssa.



Suurin vaikeus on varmasti se, että unohtelen aina että mä tosiaan olen täällä Saksassa vaihtarina. Tää on ollut mun elämää menneet 11 kuukautta ja olen sopeutunut tänne oikein hyvin ja se ajatus, että nyt mun elämä täällä loppuu eikä sitä ole enää parin viikon jälkeen, tuntuu ihan uskomattomalta. En voi käsittää, että niin oikeasti tapahtuu. Jätän kaiken taakseni eikä paluuta esimerkiksi korisjoukkueeseen tai kouluun enää ole. Jätän Saksan kotini ja -perheeni ja muutan takaisin Suomeen. Saksa maana ei ole kaukana, vain kahden tunnin lentomatkan päässä eivätkä matkahinnatkaan ole ylitsepääsemättömiä, mutta vierailu täällä ei tietenkään ole sama asia kuin mitä mulla täällä nyt on ollut. Sitä ei monet tunnu ymmärtävän. Ihmiset sanovat, että ainahan mä voin täällä tulla käymään, mutta tähän samaan, vanhaan elämään ei ole paluuta. Mun parhaimmat kaverit Saksassa on useimmat vaihtareita ja hekin lähtevät täältä, joten sekin tekee sen vaikeammaksi. Milloin tulen näkemään seuraavan kerran ihanaa kanadalaista ystävääni Marieta, jonka kanssa voitiin aina puhua kaikesta mahdollisesta ja meillä oli omat mahtavat juttumme, joita muut eivät tajunneet? Entä japanilainen Ayane, joka saa mut aina hymyilemään ja josta on tullut mulle myös todella tärkeä ystävä? Ja kaikki muut mahtavat vaihtarit, joita YFUn tapaamisissa ja seminaareissa olen aina tavannut ja pidetty niin hauskaa ja ymmärretty toisiamme paremmin kuin hyvin? OSKn ihanaa porukkaamme on myös superikävä, OSK oli kokonaisuudessaan ihan mahtava ja olisi ihana tavata taas porukkana ja jakaa kokemuksiamme kurssin jälkeisenä aikana Saksassa.



Ihan pienetkin jutut on sellaisia asioita, joita tulee varmasti ikävä. Saksan helpot ja nopeat S-bahnit. Kahden kilometrin päässä sijaitseva liikuntakeskus ja sen zumba, tae bo, workout bodystyling ja dance moves. Koulu niin lähellä, että sinne pääsee kymmenessä minuutissa polkupyörällä. Saksan kodin takapiha. Halvemmat hinnat. Ihanat kaupat keskustassa. Monenmonta leffateatteria ja edulliset leffaliput. Rein-joki. Lukuisat leipomot. Matkailu ympäri Saksaa. Linnat ja museot. Vaeltaminen hostperheen kanssa. Näyttely-oppiaine koulussa. Italialainen jätski, joka maksaa 80senttiä pallolta. Korisjoukkueeni ja hauska valmentaja. Hostsukulaiset. YFU-tapaamiset ja seminaarit. Saksankielinen ajattelumaailmani ja muutenkin saksankieli. Karnevaalit. Se tunne, kun kaikki on uutta ja erilaista. Mukavat naapurit.



Ikävöin ja odotan myös lukuisia asioita Suomesta ja olen oppinut arvostamaan Suomea maana hurjasti enemmän. Karjalanpiirakat. Meri ja järvet. Aurajoki. Kesämökit. HK:n Sininen lenkki. Perhe. Jauhelihakeitto. Mummi. Äitin tekemät makkaraleivät ja leivonnaiset. Mummin tekemä perunalaatikko ja lihapiirakka. Lätyt. Suomessa kampaajalla käyminen. Uimaranta. Avanto avantokellujakaveriporukkani kanssa. Oma polkupyörä ja kesäiset pyöräretket. Suomalainen lukio ja tutut opettajat. Koeviikko. Suomen kesä. Leirit. Hetan kanssa juttelu kaikesta mahdollisesta. Juhannus. Fazerin Sininen. Ruissalo. Suomen joulu ja jouluruuat. Sukulaiset. Serkut. Roosan kanssa SingStarin laulaminen. Sauna. Äitin kanssa Myllyssä shoppailu. Veljen kanssa ajan viettäminen. Oma vaatekaappi. Tieto siitä, että kaikkea ostamaansa ei tarvitse saada mahtumaan yhteen matkalaukkuun. Lastenhoito MLLssa. Iskän tyhmät jutut, jotka jopa joskus naurattaa. Tuttuus ja turvallisuus. Tyttöjenillat kavereiden kanssa. Kahviloissa istuskelu. Syntttärit. Kouluruoka. Vila. Muumilimsa.



Samalla kun iloitsen Suomeen paluusta, se myös pelottaa ja ahdistaa. Miten ihmiset on siellä muuttuneet ja tulenko toimeen vanhojen kavereideni kanssa ja ollaanko me edes vielä kavereita? Miten sopeudun olemaan osana Suomen perhettä? Kenen kanssa vietän aikaa koulussa? Osaanko päästää irti Saksasta vai tuleeko se täyttämään mun ajatukset pitkäksi aikaa? Mitä jos niin käy? Jos tuntuukin, etten kuuluu oikein minnekään enkä sopeudu enää Suomen elämääni?



Yritän olla ajattelematta tulevaa liikaa, koska niin tein ennen vaihtarivuottakin. Suunnitelmat tulevat kuitenkin osoittautumaan erilaisiksi kuin mitä ne päässään kuvittelee. Varmaa kuitenkin on, että takaisin tuleminen tuntuu vaikemmalta kuin lähteminen. Silloin vuosi sitten tiesi, että tulee takaisin ja myös milloin, mutta nyt on tulevaisuus ihan auki ja periaatteessa siellä pitäisi odottaa se sama, kuin mitä sinne lähtiessään jäi. Asiat on kuitenkin muuttuneet, ja sen tietää vasta silloin, kun palaa takaisin. Samalla tämä kaikki on äärettömän jännittävää ja mulla on mahdollisuus aloittaa elämäni taas ihan uudelleen ja muokata elämääni siihen suuntaan kuin haluan. Yritän suhtautua positiivisesti, silloin asiatkin varmasti sujuvat hyvin.



Oon kuitenkin jo haaveillut seuraavasta reissustani maailmalla. Vaihtarivuodesta on jäänyt mulle sellainen kipinä, että haluan nähdä maailmaa vielä enemmän, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja oppia erilaisista kulttuureista ja kehittää kielitaitoani, sillä se onnistuu itse maassa niin hyvin ja oman kehittymisensä huomaa yllättävän nopeasti. Rakastan sitä tunnetta, kun tietää kehittyneensä ja siitä on vielä todisteita. Jos se on mahdollista ja hakemukseni hyväksyttäisiin, haluaisin mennä ensi kesäksi Ruotsiin kesätöihin ja kehittää siinä samalla ruotsin kielitaitoani, mikä olisi myös kätevää miettiessäni tulevia ylppäreitä. Lukion jälkeen haaveissa olisi myös joko puolivuotta tai koko vuosi ulkomailla, luultavasti englanninkielisessä maassa, au pairina tai vapaaehtoistyössä. Vaihtarivuoden jälkeen matkailu yksin ja kauaskin Suomesta ja kotoa pois lähteminen ei tunnu enää niin vaikealta, koska kokemusta ja itseluottamusta on tämän vuoden aikana kerääntynyt paljon.



Seuraavaksi haluan kuitenkin tutustua Suomeen uudelleen ja paremmin, käydä Lapissa ja nähdä revontulet, tavata vaihatrikavereitani, aloittaa YFUn vapaaehtoisena ja oppia tuntemaan Suomen vaihtareita sekä pitää jollakin tapaa saksan kielitaitoani yllä, viettää aikaa läheisteni kanssa, nähdä sukulaisiani ja kavereitani, suorittaa lukion kunnialla loppuun, toivottavasti suorittaa autokoulun ja hankkia töitä koulun ohelle sekä aloittaa ehkä uuden harrastuksen! :)

Kuvat on edellisviikonlopun re-entryseminaarista muiden vaihtareiden kameroista!